tiistai 9. tammikuuta 2018

kaksituhattakahdeksantoista


Vuosi vaihtui ystävien luona ja kuvasin sielläkin lintuja.
Unohdin tietysti kuvata kaikki maukkaat tarjoilut. Ilotulituksiakin näimme, mutta niitä en olisi edes osannut kameeraani tallentaa.
Kotonakin löytyi lintuja.


Vuosi vaihtui, mutta ei mun kuvausaiheet; taivas, puut ja järvi.
Joulu on korjattu talyeen, mutta kynttilät palaavat ulkona ja sisällä.
Pengoin työhuoneen kaappeja ja löysin "muutaman" tekemättömän kirjontapohjan. Yhtä niistä aloittelin. Tein ja purin ja tein. No ei alkuun kaikki muistu mieleen ja ohjettakin voisi huolellisimmin tutkia.

Vuosi on jo pitkällä ja nyt vasta saan postauksen aikaiseksi. Päivät vaan soljuu ohi ja mitään kerrottavaa ei ole.

Kaikkea hyvää kaikille tähän alkaneeseen vuoteen!

Jospa alkaisin tutkia tuota kirjailua, ehkä voin  jatkaa ilman purkamatta ainakin hetken.

6 kommenttia:

  1. Kauniita lintukuvia. Minäkin syötän lintuja ja niitä on kivaa katsella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joka talvi mekin syötämme ja samalla saamme seurailla niiden elämää.

      Poista
  2. Ihania kuvia♥ Hyvä kun linnuille riittää talvella syötävää! Oikein mukavaa alkanutta vuotta ja tammikuuta sinne♥

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia Marketta ja ei niitä ruokia tarvitse aina kuvata, pääasia oli että oli hauskaa. Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun on maukasta ruokaa hyvässä seurassa, kamera saa lojua rauhassa laukun pohjalla.
      Iloa myös sinun viikonloppuun!

      Poista